lauantai 23. maaliskuuta 2013

Ruoanlaittoa ja kevätriehaa

Taas on hetki mennyt kirjoittelemisesta. Tässä on tapahtunut yhtä ja toista.
Torstaina olimme Juuson kanssa kerhoilemassa Jussintuvalla. Se on siis Mikkelin kaupungin
järjestämä kerho lapsille ja vanhemmille Lähemäellä. Kerho kokoontuu kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Sillon kun Juuso oli alle vuotinen, kävimme samassa paikassa mutta vauvatuvalla.

No menimme entisen työkaverini ja hänen tyttönsä kanssa kerhoon. Neiti on Juusoa kaksi viikkoa nuorempi. Kerhossa oli kamalasti isoja lapsia ja odottavia äitejä. Ei siis oikeen meidän paikka. Vauvatuvalla tunnelma oli yhtenäistä, kaikkien kanssa tuli toimeen ja kaikki oli kivoja.
Jussintuvalla oli kuppikuntia, katseltiin vähän nenänvartta pitkin jne. No siitäkin selvittiin.
Juuso innoissaan heitteli toisen pojan kanssa palikoita ja naureskeli.

Samana päivänä sopivasti aukesi tuo Stellan laajennus. Saatiin siis uusina Silmäasema, Cubus ja Life myymälät. Kauppahalli juhlii nyt 100-vuotispäiväänsä, ja koko viikko oli yhtä juhlaa. Menimme sitten halliin kahville ja eipäs yllätä jos mentiin haapaselle.

                             Kevät tulee, narsissitkin jo laitettu pääsiäistä odottamaan :)

Noh, torstai jatkui sitten levolla ja hirveällä määrällä kotitöitä. Alkaa ihan unettaa niiden ajattelu.
Illalla oli sitten tupperikutsut, jotka eivät olleet menestys vieraiden vähyyden takia. No ihana emäntämme oli leiponut kakkua. Ja se oli niin herkkua, että varmasti upposi persuksiin ja tiukasti.

                                                   Herkkua, eikös ;)

Eilen, eli perjantaina olikin sitten touhua kerrakseen. Stellassa oleva kauppakeskus täytti sen satavuotta ja eilen sitten oli lasten ja lastenmielisten päivä. Oli kilpailuja, pomppulinnaa, maistiaisia ja hattaraa.


                                             Apsi Apina, OnniOrava ja Juuso :)





Tänään on sitten mahti päivä luvassa, kun lähen kattomaa peeämämpeetä :D mahtavaa eikös ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti