keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lenkkeilyä vaan !

Tänäänhän varsinaisesti alkoi tuon huima painonpudotus. Tässä yritetään nyt noudattaa suhteellisen "tiukkaa" ruoka- ja liikuntaohjelmaa. Eli tavoite olisi pudottaa maksimissaan 20 kiloa painoa. Hui!

Tänään oli sitten punnitus ja vyötärön mittaus. Vyötäröstä en voi oikeen juurikaan sanoa mitään, mutta painoa on sitten lähtenyt -4.1kg. Toki se alussa on nesteitä, mutta silti rupesi hymyilyttämään.
Viikossa pitäisi 2000 kaloria kuluttaa. Eilen vetäsin puolen tunnin treenin crossarilla salkkareita katsoessa. Kyllä siinä hiki virtasi. Tänään sitten kipaisin tokmannille hakemaan patteria sykemittariin. Heitin vielä Anun kanssa lenkkiä iltapäivällä mielettömässä aurinkossa. Kotiin päästyäni tsekkasin sykemittarin ja kaloreita oli poltettu 603 + aamupäivän lenkki siihen päälle.

Ruokavaliota on myös tiukennettu. Syön tietyt määrät, viidesti päivässä. Tuossa on mulle opettelua. Koska: esim aamupala, en ole syönyt. Olen haukannut päivällä kaupungilla jotain. Yleensä tosi rasvaista ja lihottavaa. Tai olen syönyt aamupalan lounaan tai päivällisen aikaan. Yleensä maks 3 kertaa päivässä tullut jotain vedettyä. Sitten olen syönyt itseni liian täyteen. Eli tarkoitus olisi syödä pieniä annoksia viidesti päivässä.

Tänään aamupalana oli 2 realruisleipää, 2 kalkkunaleikettä, 2 tomaattia. 200g jogurttia ja lasi vettä. Tämän dieetin aika tulisi juoda 1-1,5 litraa vettä. Se on toinen opeteltava. Juon maksimissaan puoli litraa päivässä. Eli enemmän pitäisi juoda. Hyvä puoli on ettei herkkuja tee edes mieli.

Mutta kelpasihan meidän tänään kävellä. Tahti oli suhteellisen reipas, eikä mitään sunnuntaikävelyä.
Kyllä sää suosi tänään kaikkia toisin kuin huomenna :( Huomenna illalla taloyhtiön kuntosalilla ja aamupäivällä treeni kotona.
                                             Sää helli meitä kaikkia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti