"raivoaa, huutaa, potkii, puree.
kiukuttelee, uhmaa, kokeilee rajoja.
äidin ja itsensä."
Juuso on omalla tavallaan erityislapsi. Juusolla ei ole mitään sairautta, vaan puheenkehityksen viivästymä. Sanoja tulee kymmenestä kahteenkymmeneen. Lauseita vain muutama. Juuso laskee hienosti ja omalla tavallaan yli kymmeneen.
Mikä erityislapsen tekee elämästä haastavinta? Koska me vanhemmat emme ymmärrä häntä täysin, hän raivoaa. Heittelee tavaroita pitkin poikin ja kiukkuisena saattaa satuttaa itseään. Tänään Juuso on raivonnut vasta näin illalla. Hän välttämättä sillon halua ketään lähelleen, joka ilmenee mm. kaverin tönimisellä. Kun muut eivät ymmärrä mikä hänellä on, hän purkaa sen jotenkin. Ei osaa tuottaa sanallisesti sitä, mikä ärsyttää. Minulle äitinä se on raskasta, koska haluaisin auttaa ja haluaisin ymmärtää. En vain pysty siihen. Siksi apuna on osapäivähoito ryhmiksessä ja puheterapia. Ehkä myöhemmin myös toimintaterapia, auttamaan motoriikassa ja oman kehon hallinnassa.
Silti tuo hymyilevä, yleensä iloinen lapsi on jotain kultaa. Varsinkin surutyön keskellä on joku valonpilkahdus. Kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, on se oma lapsi, joka pitää tiukasti arjessa kiinni.
"Your'e unique,
nobody can't ever replace you. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti