Tänään kun heräsin ensimmäisen kerran (ennen neljää aamuyöllä) arvasin, että katastrofia tiedossa.
Aamulla ei sitten mennyt mikään putkeen, ei kyllä tunnu menevän vieläkään.
Vaatteita oli hukassa, aikaa ei ollut kylliksi (aloin taas touhuta liian myöhään)
Juuson kummi miehensä kanssa tuli aamulla piipahtamaan, joten seurusteluunkin meni aikaa.
Tuntui jo kaupungissa, että olisi pitänyt perua kaikki menot ja jäädä kotiin niinkuin yleensä perjantaina on tapana. Noh pikavisiitit kaikkialle heitetty ja erittäin kiukkuinen poika on nytkin yrittämässä unta. Tosin nukkui pienet päikkärit rattaissa.
Tää on taas niitä päiviä, kun voisi heittää hanskat tiskiin ja piiloutua peiton alle. Mutta ei. Huomenna on vielä vaikka miten paljon menemistä ja ennen kuin lapsen isä tulee, on siivottava. (Vihaan sitä: pakkosiivousta)
Noh, toivon, että huomenna paistaisi aurinko ja piristäisi samalla mielialaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti