Kun lapsi sairastaa

Pöpöt leviävät lapselta toiselle. Kaupassa voit saada pöpön vaikka koskemalla ostoskärrejä.
Kuinka arjesta selviää sairastavan lapsen kanssa yksinhuoltajana?
Se oli se itseäni mietityttänyt asia ennen Juuson syntymää.

Kävin tänään hakemassa Juuson hoidosta kesken päivän, korkean kuumeen takia. Me ollaan sen verran onnekkaita, että saadaan apua apteekkireissun heittämiseen joko Tuomakselta tai Kimmolta. Tässä tapauksessa ensimmäiseltä, koska jälkimmäinen nukkuu :)

Kun itse vielä olen kotona, voin helposti hoitaa sairastunutta lasta. Sama silloin, jos pääsen opiskelemaan. Minulla on oikeus olla muutama päivä kotona, sairastavan lapsen kanssa.

Yksinhuoltajana selviää kaikesta, jos tahdonvoimaa löytyy. Itsestähän kaikki on loppupelissä kiinni ja erityislapsen kanssa kärsivällisyys ja hermot ovat koetuksella.

Uudet tuulet puhaltavat

Pari viimeistä viikkoa ollut aikamoista matalalentoa. Tuntunut ettei oikein mistään tule mitään. Kotona on kaaos ja äitiä vain väsyttäisi. Jospa joku päivä oppisin nukahtamaan ajoissa ja aamulla olisin pirteänä Juusoa varten.

No on tässä ollut jotain positiivistakin. Olen hakenut kouluun ja eilen tuli kutsu pääsykokeisiin.
Jännä ja outo fiilis. Päätin joskus etten koskaan enää hae kouluun. Toista kertaa siis haen tälle alalle. Nimeä en vielä mainitse. Katsotaan kui käy. :) Jännittää pääsykokeet, koska en oo vuosiin hakenu mihinkään. Saatika käynyt missään pääsykokeissa :)

Olipas muuten aivan ihana tulla tänään kotiin Sylkystä- yksinhuoltajien vertaistukiryhmästä, kun ystäväni Janita oli meillä ollessaan siivonnut. Oli imuroinut, siivonut olohuoneen, keittiön ja Juuson huoneen, tiskannut ja täyttänyt tiskikoneen. Lisäksi kynttilöitä oli palamassa, jopa parvekkeella. Ystävät ovat kultaa <3

Alla kuvia meidän viime viikon ostoksista :) Muutamat lahjat ystävän lapsille ja veljentytölle <3 Ihana saada antaa pienille luettavaa ja päälle puettavaa.

Tupareita, hoitokuvia ja arjesta selviytymistä

Syy hiljaisuuteen tästä hautajaisten jälkeisestä kaaoksesta kotona ja pään sisällä.
Arkeen on mahtunut kaikkea ihanaa ja piristävää aktiviteettia.
Mahtaaa oli viettää tupareita, unohtaa suru ja ankeus hetkeksi ja nauttia vaan tästä hetkestä. Kiitos kyllä kuuluu Peksulle, joka on meillä hengaillut pitkään ja Jonnalle, joka jaksaa aina kuunnella ja naurattaa. Jonnan blogiin laittaisin linkin, jos mun hiiri vaan löytyisi :)

Vietettiin siis tupareita kuun vaihteessa. Mukana oli mukava porukka ystäviä, hyvää ruokaa ja juomaa

                                               Kinkku-paprika-purjopiirakka

                                                     Sour apple booli

                                        Peksun kanssa muikeena :)


Viime viikolla Juusolla oli hoidossa kuvaus. Tuli todella upeita kuvia meidän melkein kolmeevee pojasta. Innolla odotan, kun nämä tulevat 1-2 viikon sisällä kotiin :)

Suru on rakkaudelle sukua

"Lähdetkö kauas,

meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit. 

Kuinka sun käy, 

ihminen hauras. 

Vielä sun itkus öisin korvissani soi"

Sanotaan, että suru on rakkaudelle sukua. Kumpikin tunne on vahva ja voimakas. Kumpikin tunne kuuluu elämään. Miksi suru on niin vaikeaa käsitellä? Miksi se tuntuu niin pahalta?

Mietin monesti miten puran ajatukset pois mun päästä. En jaksa puhua enkä juurikaan itkeä. Ystäväni kuolemasta on hieman yli kolme viikkoa ja ajatukset omassa päässä on aika sekavat. Ystävien ja läheisten tuki on ollut korvaamatonta, näinä viikkoina. Ikävä ja kaipuu on ne suurimmat tunteet mun päässä tällä hetkellä. Muistan kuinka suunnittelimme tulevaisuutta yhdessä. Kuinka mietimme ensi vuoden Jurassicia yhdessä. Mietimme festareita minne haluamme yhdessä mennä. Kuinka ensi viikolla viettäisimme minun tupareita.

Niin ne tuparit. Mietin surun keskellä pidänkö niitä, ilmoitanko ihmisille etten kykene juhlimaan. Koska elämäni on tällä hetkellä vain surua, miettimistä, kysymyksiä päässäni. Mutta tiedän ystäväni haluavan minun jatkavan elämääni, viettävän tuparit. Surutyö on osa tämän hetkistä elämääni. Tulen itkemään vielä monta kertaa, koska olen surullinen. Tulen nauramaan monta kertaa, koska muistot pyörivät päässäni kuin loputon elokuva.

Ihminen oli minulle kuin isosisko. Ihminen, joka oli minun paras ystäväni, minun toinen puolikas. Itkimme ja nauroimme. Riitelimme ja sovimme. En koskaan aiemmin ole löytänyt sitä ihmistä, joka voisi olla samanlainen ystävä. Ehkä hänen poismenonsa tuntuu siksi niin pahalle. Koska nyt häntä ei enää fyysisesti ole. Tuntuu, että jokaisella on se tietty ihminen, joka ymmärtää ihmistä jo muutamasta sanasta. Ihminen kelle voit kertoa kaiken mitä pääsi sisällä tunnet. Voinko löytää toista samanlaista enää? En. En samanlaista, mutta voin löytää toisen, joka ymmärtää minua. Onhan minulla mies ja poika. Parasta ystävää ei enää ole. Se minun sydämeni toinen puolikas on poissa

" Sinä olit minulle vain lainassa.

Katselet minua pilvenreunalta.

Olet enkelini"

Pahinta surutyössä on unet. Unessa kaikki on toisin. Kun herään unesta, todellisuus lävähtää kasvoille, kun märkä rätti. Kun kirjoitan tätä tekstiä, kyynelet valuvat poskillani. Joskus kun suljen silmäni, alkaa muistot pyörimään silmissäni. Kysyn itseltäni kysymyksiä, miksi, jos? Silti niiden kysyminen on turhaa, mutta tämä oravanpyörä kuuluu asiaan.

Tiedän sinulla olevan kaikki hyvin. Lenkillä kuiskaan ajatuksia, toivon tuulen kuljettavan ne sinulle. Toivon, että tiedät kuinka paljon sinua rakastin ja rakastan. Ajattelen sinua hyvällä.

Ps. En halua tekstissäni mainita ketään nimeltä. Haluan kunnioittaa ystävääni, etten nimeä häntä, enkä ketään muutakaan tässä tekstissä.

"Jonain päivänä tuuli vie pilvet.
Aurinko tulee esiin.
Jonain päivänä suru
on kevyempi kantaa. "

Eilen oli aivan ihana päivä. Vietimme päivän kolmisin. Pyörimme Kimmon mukana kaupoissa ja tultiin kotiin tekemään aivan ihanaa kaslerpaistia ja muusia. Juusokin malttoi nukkua päikkärit, kuin enkeli. Se on harvainaista kotona. Päiväunien jälkeen lähdimme ulkoilemaan (lue: imuroimaan autoa huomista varten). Päätimme lähteä lenkille, jospa se väsyttäisi Juuson. Niinhän se tekikin. Poika pienen taistelun jälkeen nukahti kiltisti :)

                                             Kaslerpaistia, perunamuussia ja valkosipuliherkkua

Tänään oli tiedossa kotipäivä kahden kesken. Jonna ja Niko alakerrasta tulivat meille kahville ja leikkimään. Pientä kinaahan poikien välillä on, mutta niin suloisesti lopuksi toisiaan halaavat. On tainnut Juuso löytää uuden parhaan ystävän. "Niko, leikkiää"- raikaa meillä usein :) Hellyttävää.

Päätin aloittaa kodin siivouksen pikku hiljaa, koska ensi viikolla on tuparit. Hieman ristiriitaiset tunteet kemujen takia, koska edesmenneen ystäväni kanssa halusimme juhlistaa kotiamme ja nyt hän ei osallistu juhliin. Toisaalta meidän elämä täytyy jatkua, enkä voi jäädä surun keskelle märehtimään. Eikä hän sitä haluaisi, ei todellakaan. Siivoilin keittiötä ja sytytin kynttilän ystäväni muistolle. Vielä olisi olohuoneen, eteisen, Juuson huoneen ja vessan siivousta. :)

Huomenna on siis hautajaiset. Ehkä yksi elämäni raskaimmista päivistä. Hyvästellä se paras ystävä. Nyt on jotenkin niin tyhjä olo, kun puuttuu se puuttuva palanen. Tuntuu, että on vaikeaa löytää toista samanlaista ihmistä, joka ymmärtäisi mua juuri tälläisenä. Ystäväni lainasi minulle mekkoa ja kenkiä huomiselle päivällä. Tässä huomisen asuvalinta

Mekko ja kengät eivät pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, paljon paremmat päällä :) Aamulla onkin hässäkkää, kun hiukset letitetään ja Juuso laitetaan papan mukaan päiväksi.

Illalla, kun Juuso menee nukkumaan, aion rentoutua Madventuresin ja donitsien parissa :)

Hyvää illanjatkoa teillekin :)

Tiistai toivoa täynnä?

Meillä nukuttiin aamulla harvinaisen pitkään, Juuso tuhisi sohvalla vielä vaille yhdeksän. Johtuen varmaan hyvin levottomasta yöstä. Juuso nukahti vaille yksi yöllä. Ei olisi millään halunnut nukkua itsekseen omassa huoneessa. Ehkäpä tää vaihe menee jossain vaiheessa ohi.

Ollaan koko päivä oltu sisällä, yöllä oli ilmeisesti satanut lunta ja tullut pakkasta. Ei paljon huvittanut ulkoilla. Lokakuu ja pitäisi toppavaatteet ilmeisesti kaivaa naftaliinista. Yäk.
Kimmo tuli sitten meille töiden jälkeen syömään ja nukkumaan. Unta sitten riittikin vaille kuuteen illalla. Piirrettyjä, palloleikkejä ja saunaa oli tiedossa. Sain nautti hetken omasta ajasta saunasta, kun pojat olivat kotona kattomassa autot-elokuvaa.

Juuso rauhoittui kiltisti yöunille, äidin kauppareissun aikana. Oli joka kuulemma pöntöllä käynyt pissillä. Niin se aika rientää. Joulukuussa taas tulee ikää mittariin ja juhlitaan sitä kaksi päivää :)

Huomenna ois tarkotus suunnata kaupungille ja ehkä Haukivuorelle :

Sä olet ainutlaatuinen.

"raivoaa, huutaa, potkii, puree.

kiukuttelee, uhmaa, kokeilee rajoja.

äidin ja itsensä."

Juuso on omalla tavallaan erityislapsi. Juusolla ei ole mitään sairautta, vaan puheenkehityksen viivästymä. Sanoja tulee kymmenestä kahteenkymmeneen. Lauseita vain muutama. Juuso laskee hienosti ja omalla tavallaan yli kymmeneen. 

Mikä erityislapsen tekee elämästä haastavinta? Koska me vanhemmat emme ymmärrä häntä täysin, hän raivoaa. Heittelee tavaroita pitkin poikin ja kiukkuisena saattaa satuttaa itseään. Tänään Juuso on raivonnut vasta näin illalla. Hän välttämättä sillon halua ketään lähelleen, joka ilmenee mm. kaverin tönimisellä. Kun muut eivät ymmärrä mikä hänellä on, hän purkaa sen jotenkin. Ei osaa tuottaa sanallisesti sitä, mikä ärsyttää. Minulle äitinä se on raskasta, koska haluaisin auttaa ja haluaisin ymmärtää. En vain pysty siihen. Siksi apuna on osapäivähoito ryhmiksessä ja puheterapia. Ehkä myöhemmin myös toimintaterapia, auttamaan motoriikassa ja oman kehon hallinnassa.

Silti tuo hymyilevä, yleensä iloinen lapsi on jotain kultaa. Varsinkin surutyön keskellä on joku valonpilkahdus. Kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, on se oma lapsi, joka pitää tiukasti arjessa kiinni.

"Your'e unique, 

nobody can't ever replace you. "